maanantai 18. maaliskuuta 2013

It`s okay.

Tänään sain kuulla etten pääse Ylelle töihin kesäksi sekä nettijuttuni on kuulemma liian hankalaa tekstiä jotta kaikki sen ymmärtäisi, mutta ohjaajani ei osannut auttaa..? Noh ei se minua jotenkin haitannut sillä 3 viikkoa enää harjoittelua täällä. Ihme, mutta osasin olla iloinen siitäkin, että joudun elämään vähillä työtttömyysrahoilla kesän ja, vaikka ei ole rahaa niin voin silti matkustaa jonnekkin ja elää vähäisesti ja olla onnellinen!
Eilen rakas veljeni kuunteli minun murheitani ja sai minut vihdoin tajuamaan että minun pitää olla taas sosiaalisempi mitä en ole ollut täällä Rovanimellä niin paljoa mitä ennen.. :C
Asiaan voi vielä vaikuttaa onneksi.
Ja tänään Miian kanssa kierrellessä kirppareita, jutellessa teen ja pullan kera tuntu, että vihdoin voin vain olla. Olen tosi kova stressaamaan ja murehtimaan, mutta eihän kukaan jaksa sitä loputtomiin? Joten, vaikka minua pitääkin välillä muistuttaa siitä, että täytyy ajatella myös itseäkin ja olla itsekäs, jotta voisi olla onnellinen ja olla ilman huolta. 
Tuntuu ihmeen rennolta vaikka väsyttääkin. Täytyi vain kirjoittaa kun vihdoinkin tuntuu hyvältä ajatella itsekkäästi, vaikka kaikki on mysteeriä ja en tiedä tulevasta muitten se nyt haittaa. Tein tänään haun AMK:hon ja toivottavasti tulee syksyllä muutto:) Lisää tälläistä fiilistä, KIITOS!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Poetry 2.

Terveisin addiktisi.

Kuinka voisin olla varma, kun pelkään, että käännät selkäsi,
kun yritän tarttua käteesi.
Miten ymmärtäisit etten tarkoita pahaa jos olen sinussa kiinni.
Olet minulle kuin huumetta ja olen muuttunut jo narkomaaniksi.
Haluan, haluan vain sinut.
Mietin sinua aina, kun olet poissa.
Olet minulle kuin päivittäinen tapa josta on vaikea päästä eroon.
Haluan, haluan tuntea sinut.
Olet kuin sokerihimo, kun se iskee sitä on pakko saada
En halua ajatella tulevaa yksin, mutta kumpa en pelottaisi sinua pois luotani.
Millainen olisi maailma ilman happea?
Ihmisillä olisi vaikea hengittää ja niin on minullakin ilman sinua..
 Rakastan sinua.


perjantai 1. maaliskuuta 2013

Poetry

Näkyväiseen kiintymään


"Ehkä vielä joskus", kuulin suustasi.
Halaus, joka sattui maailman eniten
tuntui särkyvältä, herkältä ja  tuskan viiltävältä.
Kävellessäni ja katsoessani äärettömään, tunsin hieman ikävää.
Istuessani asfaltille tuntui, kuin oisin romahtanut lattialle.
Jos vain itkisit puolestani,
se auttaisi minua jatkamaan matkaani.
Tuomittuna kulkemaan ja katselemaan muiden onnea,
siltä se ainakin tuntui, kun ajattelin itseäni.
Näkyväiseen kiintymään ja tuntemaan jotain syvempää.
Ajattelen liikaa asioita ja se vaikeuttaa elämääni
siispä nousen ylös, pyyhin kyyneleet kasvoiltani,
katson taakseni, hymyilen.
Lähden jatkamaan matkaani.
Olenhan vielä joskus onnellinen, muistutan itselleni.